Siviilikriisinhallinta.org > Konflikteista kehitykseen > Euroopan unionin siviilikriisinhallinnan tulevaisuuden haasteet

Kristiina Rinkineva


Euroopan unionin
siviilikriisinhallinnan
tulevaisuuden haasteet

T urvallisuus- ja puolustuspolitiikka, mukaan lukien siviilikriisinhallinta, on Euroopan unionin nopeimmin kehittyviä sektoreita. EU:n siviilikriisinhallinnan kehitykseen ja tehokkuuteen tulevaisuudessa vaikuttavat sekä maailmanpoliittiset tekijät että monet EU:n sisäiset tekijät, kuten päätöksenteko- ja rahoitusmekanismit.

EU:n siviilikriisinhallintaa kehitetään maailmassa, jossa kriisit ovat yhä monimutkaisempia. Valtioiden sisäiset konfliktit ovat ohittaneet valtioiden väliset sodat. Konfliktitilanteisiin liittyy myös hajonneita valtioita, roistovaltioita, sotataloudesta hyötyviä monikansallisia yrityksiä, rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta sekä terrorismia ja sen uhkaa. Erityisesti toimintakyvyttömät ja hauraat valtiot ovat nousseet kansainvälisen politiikan polttopisteeseen viime vuosina. Ilmiö ja siihen vastaaminen nostetaan selkeästi esille myös EU:n turvallisuusstrategiassa.

EU:n siviilikriisinhallinnan tulee tulevaisuudessa kyetä entistä nopeammin ja kokonaisvaltaisemmin vastaamaan konfliktialueiden monisyisiin haasteisiin. EU:n siviilikriisinhallinnan tulevaisuutta mietittäessä keskeisiä kysymyksiä ovat, millä alueilla EU:n tulisi käyttää siviilikriisinhallintavoimavarojaan ja miksi, miten EU:n toiminta sovitetaan yhteen muiden kansainvälisten järjestöjen ja kansalaisjärjestöjen toiminnan kanssa sekä miten siviilikriisinhallinta liittyy EU:n muihin instrumentteihin kuten kehitys- ja kauppapolitiikkaan. Tulevaisuudessa EU:n on myös kyettävä toimimaan entistä kauempana omalta alueeltaan ja vaarallisimmissa turvallisuusolosuhteissa.

EU:n pitää kyetä toimimaan ennen kuin tilanne sen ympärillä huononee, heti kun kriisin syttymisestä tai leviämisestä ilmenee merkkejä ja ennen kuin humanitaarisia hätätilanteita pääsee syntymään. Tärkeää on niin ikään varmistaa, että siviilikriisinhallintaoperaation päättyessä tehtävät siirtyvät saumattomasti joko niille kansainvälisille tai alueellisille järjestöille, jotka tekevät pitkäjänteisempää jälleenrakennus- ja kehitysyhteistyötä tai paikallisille viranomaisille itselleen.

Yhteistyö muiden siviilitoimijoiden kanssa

EU ei kehitä siviilikriisinhallintakykyään tyhjiössä. Tarkoituksena on toimia ennen kaikkea jo olemassa olevissa monenvälisissä puitteissa. YK:n keskeinen rooli tunnustetaan. EU on merkittävä toimija Etyjissä, ja rooli vain vahvistuu laajentumisprosessin edetessä. Sotilaallista kriisinhallintakykyä on rakennettu alusta pitäen läheisessä yhteistyössä Naton kanssa. Yhteistyö kansainvälisten järjestöjen kanssa on pyritty institutionalisoimaan sekä päämajatasolla että kenttäoperaatioissa. Tehtävää on varmasti vielä paljon, jotta vältyttäisiin resurssien päällekkäiseltä käytöltä.

Toistaiseksi EU:lla ei kuitenkaan ole olemassa systemaattista konsultaatiomekanismia kansalaisjärjestöjen sekä neuvoston sihteeristön ja komission välillä. EU:n tulisikin hyödyntää paremmin kansalaisjärjestöjen tietoa kriisialueilta. Kansalaisjärjestöt ovat monesti kriisialueilla jo paljon ennen väkivaltaisuuksien ja konfliktin puhkeamista toteuttamassa kehitysyhteistyöprojekteja tai tekemässä konflikteja ennalta ehkäisevää työtä. Siksi niillä on paljon arvokasta tietoa, jota voidaan käyttää konfliktien ennakoimisessa ja varhaisvaroituksessa tai operaatioiden suunnittelussa. Kansalaisjärjestöjen voimavaroja ja osaamista tulisi hyödyntää läpi koko operaation – tarvekartoituksesta ja suunnittelusta operaatioiden arviointiin ja asiantuntijoiden koulutukseen.

Pysyvää kehitystä ja muutosta konfliktin läpikäyneissä maissa ei saavuteta, elleivät demokratia sekä oikeusjärjestyksen ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen juurru yhteiskuntaan yksittäisten kansalaisten tasolta lähtien. Kansalaisjärjestöt tekevät merkittävää työtä kriisialueiden kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi ja ihmisten sopeuttamiseksi uuteen, demokraattisempaan järjestelmään. Tämä työ täydentää EU:n siviilikriisinhallintaa, joka keskittyy yhteiskunnallisten rakenteiden ja instituutioiden toiminnan jälleenrakentamiseen ja kehittämiseen.

EU:n siviilikriisinhallinnan toimintasuunnitelma1 mainitsee yhteistyön kansalaisjärjestöjen kanssa, ja useat peräkkäiset puheenjohtajamaat ovat järjestäneet omalla kaudellaan konferenssin kansalaisjärjestöjen roolista siviilikriisinhallinnassa. Brittiläiset kansalaisjärjestöt International Alert ja Saferworld julkaisevat ennen jokaista puheenjohtajuuskautta suosituksensa siviilikriisinhallinnan kehittämiseksi. Julkaisujen laajuus ja laadukkuus osoittavat osaltaan kansalaisjärjestöjen osaamispääoman.

Uusia elimiä tai instituutioita tuskin tarvitaan. Sen sijaan vuoropuhelun vakiinnuttaminen esimerkiksi kriisinhallinnan siviilinäkökohtia käsittelevän komitean (CIVCOM) ja komission välillä olisi tehokas ja kevyt toimintatapa. European Peacebuilding Liaison Officesta (EPLO), joka on lähes parinkymmenen siviilikriisinhallintaan ja rauhanrakentamiseen erikoistuneen kansalaisjärjestön muodostama verkosto, on tulossa tunnustettu keskustelukumppani EU-instituutioille. Laadullisesti uusi askel eteenpäin olisi toimintaohjelma EU:n ja kansalaisjärjestöjen yhteistyön kehittämiseksi siviilikriisinhallinnan suunnittelussa ja kenttätoiminnassa. Tämä varmistaisi kokonaisvaltaisemman lähestymistavan konflikteihin ja lisäisi sitä kautta toiminnan vaikuttavuutta.

EU:n toiminnan yhteisvaikutus kriisialueilla

Usein todetaan, että kattava lähestymistapa on EU:n kriisinhallinnan vahvuus: ulko- ja turvallisuuspoliittisten toimien lisäksi EU:lla on käytössään vahva kehitys- ja kauppapoliittinen keinovalikoima. Näin varmasti onkin. Haasteena on kuitenkin näiden erilaisten välineiden ja voimavarojen – Euroopan avustusohjelmat ja Euroopan kehitysrahasto, jäsenvaltioiden sotilas- ja siviilivoimavarat sekä muut välineet – saattaminen yhteen. Kaikilla näillä voi olla vaikutusta sekä jäsenvaltioiden että kolmansien maiden turvallisuuteen.

Turvallisuuden ja kehityksen välinen linkki on elintärkeä. Konfliktit, epävakaus ja väkivalta estävät kehityksen. Jollei maassa ole rauhantilaa, ei siellä voi myöskään olla kehitystä. Turvallisuus on kehityksen ensimmäinen edellytys. Toistaiseksi EU:ssa on kiinnitetty liian vähän huomiota lyhytkestoisen siviilikriisinhallinnan ja pitkän aikavälin konfliktien ennaltaehkäisyn ja vakautta lisäävien toimenpiteiden – erityisesti kehitysyhteistyön – yhtymäkohtiin. Näiden toiminta-alueiden linkittäminen on kuitenkin erittäin tärkeää, jotta EU:n toimien kokonaisuus loisi kestävää vakautta ja turvallisuutta kriisialueilla. Kriisinhallinnan sekä kehitys-, kauppa- ja ympäristöpolitiikoiden tulisi noudattaa samaa linjaa. Toiminnan johdonmukaisuus on kriisin yhteydessä korvaamatonta.

Kohti toimivaa instituutioiden välistä työnjakoa

EU:n siviilikriisinhallinnan tulevaisuuteen ja kehitykseen vaikuttavat maailmanpoliittisten tekijöiden lisäksi ratkaisevasti EU:n hallinnolliset ja institutionaaliset tekijät. EU:n pilarirakenne luo haasteita kokonaisvaltaiselle ja joustavalle siviilikriisinhallintainstrumenttien yhdistämiselle. Sen monimutkaisuus on vaikeuttanut edistystä erityisesti rahoitukseen ja päätöksentekoon liittyvissä kysymyksissä. Myös koulutussuunnittelu ja asiantuntijarekistereiden ylläpito kärsivät nykytilasta.2 Perustuslaillisen sopimuksen kohtalon ollessa toistaiseksi hämärän peitossa ei rakenteellisiin kysymyksiin ole lähiaikoina odotettavissa muutoksia vaan toiminta jatkuu nykyisissä puitteissa.

EU:n siviilikriisinhallinnan ajatellaan monesti kattavan vain toisen pilarin hallitustenvälisen yhteistyön sovituilla painopistealueilla. Komission ohjelmat ovat suurelta osin konfliktin jälkeisen vaiheen jälleenrakennukseen ja kehitykseen suunnattuja. On kuitenkin tärkeää huomata, että myös komissiolla on useita instrumentteja, jotka tukevat siviilikriisinhallinta toimia. Erityisesti pelastuspalvelun ja asiantuntijoiden koulutuksen kehittämisessä yhteisötoimenpiteet ovat keskeisessä asemassa. Tärkeä EU:n nopeaa toimintakykyä tukeva instrumentti on nopean toiminnan järjestelmä (Rapid Reaction Mechanism), jonka avulla EU saa nopeasti käyttöön varoja kriisinhallintaoperaatioita varten. Nopean toiminnan järjestelmän avulla EU aloitti esimerkiksi Afganistanin poliittisen, taloudellisen ja sosiaalisen jälleenrakennuksen sekä mahdollisti Indonesian hallituksen ja Vapaa Aceh -liikkeen välisten rauhanneuvottelujen nopean käynnistämisen. Nopean toiminnan mekanismin budjetti on kuitenkin varsin vaatimaton ja rahoituksen lyhytkestoisuus – vain kuusi kuukautta – rajoittaa myös sen vaikuttavuutta. Kovin paljon ei tuossa ajassa kriisialueilla saavuteta ja lisärahoituksen löytäminen muista lähteistä voi olla vaikeaa

Instituutioiden ja pilarien välinen yhteistyö on erityisen tärkeää myös lyhytkestoisen siviilikriisinhallintaoperaation päättymisvaiheessa. Tehtävien siirto paikallisviranomaisille on useissa kansainvälisissä operaatioissa osoittautunut vaikeaksi tehtäväksi ja poistumisstrategioita on alettu miettiä yleensä liian myöhään. On tärkeää, että komission ohjelmat, jotka tukevat paikallisten instituutioiden uudistuksia ja toimintakykyä liittyvät saumattomasti siviilikriisinhallintaoperaation päättymiseen. Vaikuttaminen hyvän hallintotavan omaksumiseen avustusohjelmilla, ehdollisuudella ja kohdennetuilla kaupan toimenpiteillä tukee demokratian ja vakauden kasvua varsinaisen kriisivaiheen jälkeen.

Siviilihallinnon kehittämisen ensisijaisuus

EU on siviilikriisinhallintatyönsä alkuvaiheessa viisaasti panostanut poliisin ja oikeushallinnon tukemiseen ja kehittämiseen vakauden luomiseksi heti konfliktin jälkeen. Siviilihallinto ja sen toimivuus yhteiskunnan toipumisen edellytyksenä on kuitenkin alue, jolle EU:n siviilikriisinhallintavoimavaroja tulisi tulevaisuudessa erityisesti suunnata. Huono hallinto, jolle ominaiset piirteet kuten korruptio, vallan väärinkäyttö, heikot instituutiot, vastuuvelvollisuuden puuttuminen ja sisäiset konfliktit rappeuttavat valtioita sisältä päin. Joissakin tapauksissa tämä on johtanut valtion instituutioiden romahtamiseen. Somalia, Liberia ja Afganistan ovat tunnetuimmat viimeaikaiset esimerkit. Valtion romahtamiseen voidaan yhdistää selkeitä uhkia kuten järjestäytynyt rikollisuus ja terrorismi. Valtion toimintakyvyttömyys on hälyttävä ilmiö, joka vaarantaa globaalin hallinnon ja lisää alueellista epävakautta.3 Hauraissa valtioissa elää noin 14 prosenttia maailman väestöstä. Noin 30 prosenttia niistä ihmisistä, jotka elävät alle dollarilla päivässä, elää näissä valtioissa. Hauraat valtiot eivät kykene tuottamaan peruspalveluja kansalaisilleen. Ne eivät myöskään kykene tehokkaasti torjumaan köyhyyttä. Avun tehokkuuden näkökulmasta hauraat valtiot muodostavat aivan erityisen ongelman avunantajayhteisölle.

Siviilihallinnon kehittäminen on yksi EU:n siviilikriisinhallinnan pai-nopistealueista. Työ tällä sektorilla on ollut toistaiseksi konseptuaalista. On tärkeää, että työ siviilihallinnon kehittämisessä etenee nopeasti myös operatiiviselle tasolle, koska sen avulla voidaan tukea hauraiden valtioiden hallintoa tai sen uudelleen luomista. Haaste on luonnollisesti valtava, sillä usein koko jokapäiväiseen elämään liittyvä hallintokoneisto joudutaan rakentamaan alusta alkaen. Siksi on tärkeää määritellä yhteiskunnan kannalta kaikkein keskeisimmät hallinnonalat lähtökohdaksi.

Huomio voimavarojen laatuun

EU:n siviilikriisinhallintavoimavarojen järjestelmällinen kehittäminen alkoi Feiran Eurooppa-neuvoston kokouksessa kesäkuussa 20004. Feirassa EU päätti voimavarojen kehittämisestä neljällä painopistealueella: poliisitoiminnassa, oikeusvaltioperiaatteen edistämisessä, siviilihallinnossa ja pelastustoimessa. Jokaiselle osa-alueelle asetettiin määrälliset tavoitteet EU:n jäsenmaista kerättävistä alan asiantuntijoista, joita voitaisiin lähettää operaatioihin kriisialueille. Nämä tavoitteet todettiin saavutetuiksi marraskuussa 2004 pidetyssä voimavarakonferenssissa5. Luvut kertovat kuitenkin hyvin vähän siviilivoimavarojen todellisesta valmiudesta ja soveltuvuudesta eri kriisinhallintatehtäviin. Asetetut tavoitteet eivät myöskään perustuneet systemaattiseen tarvekartoitukseen.

Siviilivoimavarojen todellisen käytettävyyden kannalta on keskeistä lisätä ja kehittää operaatioiden tuki- ja suunnittelukapasiteettia. Vaatimukset kasvavat, koska EU:n tulee varautua toimimaan maantieteellisesti uusilla alueilla ja yhä useammin kaukana Euroopasta. Siviilikriisinhallinnan toimintaympäristöä leimaavat lisäksi entistä enemmän uudet turvallisuusuhat ja kansainvälisiä työntekijöitä kohtaan suunnattu väkivalta. Nykyiset siviilivoimavarat operaatioiden suunnitteluun ja henkilöstön turvallisuudesta huolehtimiseen kentällä, logistiikkaan ja viestintätarpeiden arviointiin ovat täysin riittämättömät. Tästä syystä siviilioperaatioita suunnittelevat osittain myös sotilaat, joilla ei aina ole riittävän kokonaisvaltaista käsitystä siviilioperaation luonteesta ja tarpeista.

On myös varmistettava siviilikriisinhallinnan riittävä rahoitus, joka vahvistaa osaltaan kykyä nopeaan toimintaan. Lisäksi hankintasäännöt olisi päivitettävä niin, että samalla kun ne takaavat yritysten läpinäkyvän ja tasapuolisen kilpailun, ne mahdollistavat myös nopean toimintakyvyn ja yhteensopivuuden. Nykyiset tarjouspyyntömenettelyt luovat tarpeettomia ongelmia nopean toiminnan organisoimiselle Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP) puitteissa. Lisäksi voimavarojen laatuun vaikuttavat jäsenmaissa käytössä olevat erilaiset koulutus- ja rekrytointijärjestelmät. Onkin pyrittävä varmistamaan, että jäsenmaiden asiantuntijarekistereissä olevat henkilöt ovat oikeasti käytettävissä ja että heillä on tarvittava osaaminen.6 Siviilikriisinhallintakoulutus onkin yksi keskeisimmistä toimenpiteistä voimavarojen laadun kehittämisessä.

EU:n siviilikriisinhallinnan tulevaisuuden kannalta keskeisin dokumentti on joulukuussa 2004 hyväksytty siviilikriisinhallinnan yleistavoite 2008, joka asettaa Euroopan unionin tulevien vuosien tavoitteet siviilivoimavarojen kehittämiselle. Yleistavoite on ensimmäinen yritys määritellä järjestelmällisesti – sotilailta lainattua metodologiaa käyttäen – mitä siviilivoimavaroja EU:n tulee kehittää ollakseen tehokas ja operatiivinen toimija kuten Euroopan turvallisuusstrategia tavoitteeksi asettaa.

Yleistavoite 2008 on hyvä esimerkki siitä, että EU:n ajattelu on vuosien kuluessa kehittynyt. Vastaisuudessa EU:n voimavarojen kehittäminen ja arviointi tulevat perustumaan ennakolta laadittuihin skenaarioihin ja niiden avulla määriteltyihin laadullisiin ja määrällisiin tarpeisiin.7

Yleistavoite asettaa päämääräksi kehittää erityisesti kykyä lähettää kentälle integroituja siviilikriisinhallinnan ”paketteja”, jotka vastaavat kulloisenkin tilanteen vaatimuksia kentällä ja koostuvat EU:n voimavarojen koko laajuudesta. Tavoitteena on myös kehittää kykyä toteuttaa useita rinnakkaisia siviilikriisinhallintaoperaatioita eri tasoilla, joista ainakin yksi olisi laaja substituutio- eli korvaavaoperaatio ja joka voitaisiin käynnistää lyhyellä varoitusajalla vaativissa olosuhteissa. Lisäksi tavoitteena on kehittää kykyä nopeaan toimintaan operaatioiden käynnistyksessä. Yleistavoitteessa korostetaan kykyä toimia läheisessä yhteistyössä sotilaiden kanssa. Tavoitteena on lisäksi kehittää EU:n toiminnan yhtenäisyyttä sekä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puitteissa käynnistettävien operaatioiden ja komission pitkän tähtäimen ohjelmien yhteensovittamista, siirtymisvaiheen ja operaation lopettamisstrategioiden luomista ja kykyä vastata muiden kansainvälisten järjestöjen, erityisesti YK:n pyyntöihin

Yleistavoitetyö etenee useiden välietappien kautta. Keväällä 2005 työstettiin keskeisiä suunnitteluoletuksia ja esimerkkiskenaarioita. Listaa tarvittavista voimavaroista on työstetty syksyllä 2005. Loppuvuodesta arvioidaan jäsenmaiden antamia voimavarasitoumuksia ja määritellään niissä olevat mahdolliset puutteet.

Samanaikaisesti on tehty työtä uusien modaliteettien kehittämiseksi yhdennettyjen ja monikäyttöisten siviilivoimavarojen lähettämiseksi kentälle. Kehitystyön tuloksena on syntynyt siviilivalmiusryhmiin perustuva toimintamalli. Siviilivalmiusryhmä on laajuudeltaan ja kokoonpanoltaan joustava siviilikriisinhallinnan nopean toiminnan voimavara, joka koostuu jäsenvaltioiden asiantuntijoista ja johon neuvoston pääsihteeristö osallistuu. Siviilivalmiusryhmiä koskeva selvitys valmistui kevään 2005 kuluessa. Valmiusryhmien toiminta-ajatuksena on esimerkiksi tukea kriisitilanteen varhaisvaiheen arvioinnissa ja Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alaan kuuluvien siviilioperaatioiden perustamisessa sekä tarvittaessa avustaa tilapäisesti EU:n erityisedustajaa tai käynnissä olevaa siviilikriisinhallintaoperaatiota.

Voimavarojen laadullisen ja määrällisen kehittämisen rinnalla on tärkeää arvioida päättyneitä ja käynnissä olevia operaatioita avoimesti ja kriittisesti ja oppia sekä omasta että muiden kansainvälisten järjestöjen kokemuksesta. Järjestelmällinen arviointi edellyttää yhtenäisen metodologian luomisen, jotta tiedoista saadaan vertailukelpoisia. Operaatioiden arviointi tuottaa myös tietoa, jota voidaan käyttää hyväksi skenaarioiden ja voimavaratarpeiden kehittämisessä.

Tulevaisuuden toimintakyvyn edellytyksenä riittävät resurssit

Kysyntä EU:n siviilikriisinhallintatoimille näyttää kasvavan jatkuvasti. Avointen tai puhkeamaisillaan olevien kriisien vyöhyke ulottuu Lähi-idästä ja Kaukasukselta Etelä- ja Itä-Aasian kautta Korean niemimaalle ja myös Afrikkaan. Konfliktien heijastusvaikutukset koskettavat EU:n ja sen lähialueen turvallisuutta ja vakautta. EU:n uusia kenttätoimintoja on käynnistynyt kuluneen vuoden aikana esimerkiksi Irakissa, Palestiinassa, Sudanissa ja Acehissa.

Suurin uhka EU:n siviilikriisinhallinnan johdonmukaisuudelle ja kehitykselle on edelleen se mahdollisuus, että EU:n politiikalle ja välineille ei myönnetä riittäviä määrärahoja. Siviilikriisinhallintaoperaatioiden käynnistyksessä on jouduttu turvautumaan tapauskohtaisiin rahoitusratkaisuihin. On myös tapauksia, joissa operaation tavoitetaso on jouduttu sopeuttamaan käytettävissä olevien budjettivarojen puitteisiin. Yhteisten kustannusten rahoittamisen erottaminen niin, että siviilioperaatiot rahoitetaan EU:n talousarviosta ja sotilas- tai puolustusoperaatiot EU:n talousarvion ulkopuolelta, käy yhä kestämättömämmäksi ottaen huomioon, että yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) osana toteutetut operaatiot tulevat olemaan entistä enemmän luonteeltaan näiden kahden yhdistelmiä. Tästä osoituksena on myös siviili-sotilas -yksikön perustaminen. Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alle kuuluvien operaatioiden yhteiset kustannukset rahoitetaan edelleen EU:n talousarvion ulkopuolelta tai jäsenvaltioiden – eikä EU:n – budjeteista otetusta käynnistystuesta.8

Komission vuonna 2001 julkaisemassa tiedonannossa sanotaan, että välineiden koordinointia ja menettelyjen joustavuutta on kehitettävä siviilikriisinhallinnan painopistealueilla. Näin ollen siviilikriisinhallintaa ja konfliktinestoa ohjaavaa päätöksentekomenettelyä on välttämätöntä tehostaa ja nopeuttaa. Ratkaisuksi on esitetty muun muassa tapauskohtaisen tuen rahaston perustamista tai talousarviomekanismien joustavoittamista. Komissio on suosinut jälkimmäistä vaihtoehtoa, koska erillinen rahasto nostaisi esille kysymyksiä velvollisuuksien jakautumisesta, varainhoidon valvonnasta ja toimien johdonmukaisuudesta.9 Resursseja siviilikriisinhallintaan tarvitaan lisää myös jäsenmaissa kansallisten voimavarojen kehittämiseen ja valmiuden ylläpitämiseen.

EU:n yhteinen toiminta siviilikriisinhallinnassa tukeutuu käytännössä edelleen suurelta osin jäsenmaiden resursseihin. EU:n siviilikriisinhallinnan tulevaisuus riippuukin paljolti jäsenmaiden kyvystä nostaa kansalliset voimavaransa laadullisesti ja määrällisesti tasolle, jolla haasteisiin voidaan uskottavasti vastata. Valmiuden täytäntöönpano ja laadullinen kehittäminen 25 jäsenmaan kesken ovat kuitenkin aikaa vieviä ja vaativat johtajuutta ja aloitteellisuutta jäsenmailta. Olisikin luonnollista, että Suomi ottaisi siviilikriisinhallinnan kehittämisen keskeiseksi osaksi vuoden 2006 EU-puheenjohtajuuskautensa asialistaa.

Kristiina Rinkineva on Crisis Management Initiativen konfliktien ennaltaehkäisy ja kriisinhallintaohjelman johtaja.

1 Action Plan for Civilian Aspects of ESDP (2004). Takaisin

2 Saferworld (2002): Submission to the Common Foreign and Security Policy (Sub-Committee C), Inquiry into the Civilian Aspects of the European Security and Defence Policy. Takaisin

3 Turvallisempi Eurooppa oikeudenmukaisemmassa maailmassa (2003). Takaisin

4 Santa Maria Da Feiran Eurooppa-neuvoston päätelmät (2000). Takaisin

5 Civilian Capabilities Commitment Conference: Ministerial Declaration (2004). Takaisin

6 Civilian Capabilities Commitment Conference: Ministerial Declaration (2004), kappale 5. Takaisin

7 Catriona Gourlay (2005): EU Civilian Crisis Management: preparing for flexible and rapid response. European Security Review, Vol. 25. Takaisin

8 Duke, Simon (2002): The Rhetoric-Resources Gap in EU Crisis Management. Eipascope, Vol. 3. Takaisin

9 Euroopan komissio (2001): Commucication from the Commission to the Council and the European Parliament, Financing of Civilian Crisis Management. Takaisin

Sivustoa p�ivitetty 26.9.2006 - toimitus: info@siviilikriisinhallinta.org - toteutus: webmaster@siviilikriisinhallinta.org