Siviilikriisinhallinta.org > Konflikteista kehitykseen > Koulutus – hyödyllistä vai hyödytöntä?

Leena Schmidt


Koulutus – hyödyllistä vai hyödytöntä?

O uroopan unionin siviilikriisinhallintakoulutukset ovat olleet täyttämässä tavoitetta, jonka mukaan siviilikriisinhallintatehtäviin ei lähetettäisi henkilöitä ilman asianmukaista koulutusta. Tässä artikkelissa tarkastelen siviilikriisinhallintakoulutuksen hyödyllisyyttä. Pohdintani perustuu osallistumiseeni Euroopan unionin siviilikriisinhallinnan peruskurssille Pisassa ja operaatioiden hallinnointia käsittelevälle jatkokurssille1 Berliinissä, jotka järjestettiin vuonna 2004. Peruskurssin järjestäjänä toimi yliopisto, Scuola Superiore Sant’Anna, ja jatkokurssin Saksan siviilikriisinhallintakoulutuksesta vastaava keskus (ZIF). Molempien kurssien sisältö perustui EU:ssa yhteisesti valmisteltuun koulutusmoduuliin.

Koulutuksien sisältö

Pisassa järjestetty peruskurssi sisälsi katsauksia siviilikriisinhallintaoperaatioita raamittaviin kansainvälisiin sopimuksiin, konfliktien luonteeseen, siviilien ja sotilashenkilöstön yhteistyöhön yhtä lailla kuin globaalien ja paikallisten toimijoiden suhteisiin ja yhteistyöhön. Kurssilla pohdittiin myös pakolaiskysymyksiä, hyvän hallinnon ja demokratian edistämistä kriisejä edeltävissä ja kriisien jälkitilanteissa sekä tutustuttiin konfliktien ratkaisumenetelmiin ja -tekniikoihin. Erillisinä luento-osioina käsiteltiin myös ihmisoikeussopimuksia, kulttuurien välistä kohtaamista ja kommunikointia sekä konfliktien elinkaarta. Siviilihallinnon pystyttäminen konfliktin runtelemassa yhteiskunnassa ansaitsi oman luentonsa samoin kuin henkilökohtainen turvallisuus sekä stressin- ja projektinhallinta.

Luento-opetuksen lisäksi kurssilla järjestettiin kenttäharjoitus. Puolentoista päivän aikana harjoiteltiin henkilökohtaiseen turvallisuuteen liittyviä tilanteita, kenttäradion käyttöä, suunnistamista ja miinavaaran tunnistamista.

Erikoiskurssi Berliinissä oli tarkoitettu henkilöille, joilla oli jo ennestään hallinnointi- ja johtokokemusta. Osallistujat edustivat laajaa ammatillista kenttää niin uusista kuin vanhoista jäsenmaista. Mukana oli muun muassa kansalaisjärjestöjen johto- ja asiantuntijatehtävissä olevia henkilöitä, valtion virkamiehiä, poliisiesimiehiä ja yksi vankilanjohtaja. Noin puolella osallistujista oli kenttäkokemusta siviilikriisinhallintatehtävistä.

Kurssin sisältö rakentui pääosin luennoista sekä erityyppisten käytännön tapausten tarkastelusta. Aihepiirit käsittelivät johtajuus- ja hallinnointikysymyksiä, kuten rekrytointeja, yhteistyötä, turvallisuusaiheita, viestintää ja yleishallintoa. Käytännön kenttätyöstä annettiin esimerkkejä EU:n Georgia- ja Etyjin Kosovo-operaatioista.

Kursseilta kentälle

Koska EU:lla on toistaiseksi vain vähän kokemusta omista operaatioista, on jossain määrin vielä vaikeaa hahmottaa koulutuksen merkitystä ja arvoa. Koulutustarpeet herättävät paljon kysymyksiä. Millaisia EU:n omat siviilikriisinhallintaoperaatiot tulevat olemaan? Missä niitä toteutetaan? Miten jäsenmaat profiloituvat asiantuntemuksessa? Millaisia tavoitteita jäsenmailla on operaatioiden suhteen? Millaista osaamista ja asiantuntemusta Suomi tavoittelee?

Myös kysymykset rekrytointien yhtenäisestä järjestämisestä tuntuvat olevan auki. Miten sopivien henkilöiden rekrytointi organisoidaan? Miten löydetään uusia henkilöresursseja? Milloin pystytään järjestämään kattavat maakohtaiset ja eurooppalaiset resurssirekisterit? Ilman yhtenäistä ja selkeää resurssikeskusta on vaikeaa tavoittaa kulloiseenkin operaatioon sopivia henkilöitä. Toisaalta myös hakijoiden saattaa olla vaikeaa ilmoittaa halukkuutensa siviilikriisinhallintatehtäviin eri rekistereiden hajanaisuuden vuoksi. Tärkeää on myös kiinnostuneiden motivaation ylläpitäminen ja mahdollinen jatkokoulutus.

Myös eri toimijoiden (EU, Etyj, YK, kansalaisjärjestöt) järjestämien kurssien vastaavuus kaipaa mielestäni yhtenäistämistä. Ei ole tarkoituksenmukaista, että hakijat joutuvat ”varmuuden vuoksi” käymään kaikkien kouluttajien lähes samansisältöisiä kursseja pätevöityäkseen eri rekrytoijien hankkeisiin.

Osallistumillani kursseilla vallitsi suuri epätietoisuus todellisista mahdollisuuksista päästä siviilikriisinhallinnan kenttätehtäviin. Suurin osa kurssilaisista oli periaatteessa halukkaita lähtemään kentälle heti koulutusten jälkeen, mutta moni oli epätietoinen rekrytointiprosesseista ja todellisista mahdollisuuksista. Juuri missään jäsenmaassa ei koulutusten aikana ollut selkeitä toimintamalleja tai ainakaan niistä ei kursseille osallistuneilla ollut tietoja. Yleisesti vallitsi käsitys, että kentälle lähetetään ”konkareita” ja uusien tulokkaiden on vaikea saada ensimmäinen kenttäkokemus. Eräänä väylänä kenttätehtäviin on pidetty vaalitarkkailutehtäviä. Mutta myös niihin tunnutaan valittavan jo kokeneita samoja henkilöitä kerta toisensa jälkeen. Miten uusien halukkaiden on mahdollista päästä mukaan? Ovatko rekrytointijärjestelmät läpinäkyviä ja tarkoituksenmukaisia?

Suomessa on vuoden 2005 alusta ollut voimassa siviilikriisinhallintaa koskeva edistyksellinen laki, joka mahdollistaa palkattomat virkavapaudet lain tarkoittamien palvelussuhteiden ajaksi ja paluun entiseen työhön palvelussuhteen jälkeen. Se luo edellytyksiä asiantuntijoiden todelliseen halukkuuteen ja mahdollisuuksiin osallistua tuleviin operaatioihin.

Koulutuksen kehittäminen

Henkilövalintaprosessit

Henkilövalintaprosesseista on syntynyt vaikutelma, että valinnat EU:n koulutuksiin ovat olleet jossain määrin satunnaisia ja selkeät valintakriteerit ja -periaatteet ovat monissa tapauksissa puuttuneet. Rekrytointien kehittäminen on jatkossa paikallaan, jotta kursseille valittavat henkilöt ovat siviilikriisinhallinnan tehtäviin mahdollisimman sopivia ja valmiita lähtemään kentälle hyvinkin nopealla aikataululla. Koska siviilikriisinhallintatehtävät vaihtelevat hyvin laajasti, olisi koulutuksiin valittava eri yhteiskunta-alojen edustajia, niin julkiselta kuin kolmanneltakin sektorilta.

Koulutuksen sisältö

Ne koulutusjaksot, joihin osallistuin, olivat kovin luentopainotteisia. Mielestäni olisi ollut mielekkäämpää ja tehokkaampaa toteuttaa kaksiviikkoinen koulutusjakso niin, että etukäteislukupakettien ja ensimmäisen viikon luentojen jälkeen toisella viikolla ratkottaisiin laajempia tapausharjoituksia. Koulutusta voisi olla mielekästä järjestää myös alueilla, joissa on ollut konflikti.

Kaiken siviilikriisinhallintakoulutuksen läpileikkaavana elementtinä tulisi olla vahva ihmisoikeus- ja tasa-arvo-näkökulma. Myös muita tärkeitä perusarvoja tulisi huomioida, kuten ympäristökysymykset ja kestävä kehitys. UNIFEMin tekemien selvitysten mukaan erityisesti naisten asema vaatii ponnekasta ja määrätietoista huomiota niin konfliktien ehkäisy- kuin jälkihoitotilanteissakin. Tässä en tarkoita pelkästään konfliktien uhreiksi joutuneiden naisten erityistarpeita, vaan naisia tasa-arvoisena resurssina rauhan- ja hallinnonrakentamistehtävissä. On edellytettävä, että EU:n siviilikriisinhallintatehtäviin lähetettävät henkilöt ovat sitoutuneet sukupuolten tasa-arvoon palvelutehtävissään. On myös tärkeää, että EU lähettää naisia kaiken tasoisiin tehtäviin kentälle, mukaan lukien johtotehtävät.

Lopuksi

On paikallaan, että EU valmistautuu tuleviin siviilikriisinhallinnan haasteisiin asianmukaisella koulutuksella, koska sen kehittämiseen on yhteisössä poliittinen tahto. Edelleen on mielestäni pohdittava yhteistyötä erityisesti Etyjin kanssa päällekkäisten järjestelmien välttämiseksi. Myös suhdetta YK:n rauhanturva- ja siviilikriisinhallinnan organisaatioihin on jatkuvasti arvioitava, samoin yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa.

Ilman kenttäkokemusta on koulutuksen hyödyllisyyttä vaikea arvioida. Myönteistä monikansallisessa koulutuksessa on kuitenkin EU-hengen kasvaminen, kansallisten ja kulttuuristen erilaisuuksien havaitseminen ja verkostojen luominen. Myös kouluttajien rekrytointi eri jäsenmaista on arvokasta. On myös tärkeää, että kouluttajina on ensisijaisesti henkilöitä, joilla on vahvaa kenttäkokemusta.

Mielestäni olisi tärkeää luoda motivaatiota ja osaamista ylläpitävä ja kehittävä sähköinen tiedotus- ja mahdollisesti myös keskustelufoorumi kursseille osallistuneille. Myös kertauskurssien mahdollisuutta on syytä pohtia.

Jatkossa olisi tärkeää, että kenttätehtäviin lähetettäisiin pääsääntöisesti henkilöitä, jotka ovat osallistuneet siviilikriisinhallinnan koulutukseen. Se olisi myös hyvä motivaatiotekijä niille, jotka ovat koulutusta saaneet tai harkitsevat siihen osallistumista.

Leena Schmidt on Yhdistyneiden kansakuntien naistenrahaston (UNIFEM) Suomen yhdistyksen toiminnanjohtaja.

1 Berliinissä järjestetty jatkokurssi oli englanninkieliseltä nimeltään EU Specialisation Course on Mission Management, Administration & Support. Takaisin

Sivustoa p�ivitetty 26.9.2006 - toimitus: info@siviilikriisinhallinta.org - toteutus: webmaster@siviilikriisinhallinta.org